Ruskamaraton- ensimmäinen, mutta ei viimeinen

Hetta-Pallas oli vaatinut veronsa, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Arctic challenge ei hirveästi auttanut jalkojen paranemista ja arvioisin, että pari-kolme viikkoa piteni palautuminen sen takia. Oli pakko keventää treenejä ja antaa jalkojen parantua kunnolla.

En hirveästi jaksanut miettiä aikatavoitteita vasta kuin viikkoa ennen Ruskamaratonia.

Luotin ja kyllä tiesinkin, että kunto riittää vaikka vähän kevyemmin tuli otettua. Tämä taas on aika hauska, että omasta mielestä otin kevyesti, mutta silti treenejä tuli vähintään 3 viikkoon.

Huomaa, että lapseperheen arki ja kolmivuorotyö sotkee ajantajun aika lahjakkaasti.

Vähän lueskelin ja mietiskelin, että mikä olisi minulle realistinen aikatavoite ja päätin, että kunhan alle viiden tunnin saan, niin olen todella tyytyväinen. Annoin ajassa itselleni armoa, koska kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen asfalttimaraton ja en osannut arvioida miten juoksu tulisi kulkemaan. 

Tämä helpotti loppuajan suunnittelua.

Uusi kelloni, Garmin Instinct auttoi todella paljon. Olin katsonut taulukosta, että jos pystyn juoksemaan alle 7 min/km, niin pääsen suunniteltuun aikaan. Kelloa voin muuten lämmöllä suositella. Ainoa miinus on, että sykevyötä jään välillä kaipaamaan ja sitä en ole löytänyt mistään verkkokaupasta tähän kelloon. Saa vinkata jos tietää mistä löytyy!

Pari päivää ennen kisoja mietin miten tulisin huollot toteuttamaan. Olen yleensä ottanut aina omat juotavat mukaan, mutta juomavyötä en omista ja juoksuliivi olisi toisaalta tuntunut vähän hassulta. Vaatevarastoni kuitenkin on aika yksipuolinen ja siihen juomaliivi päälle, niin olisin varmaan näyttänyt siltä, että olen väärässä lähtöryhmässä.

Pari tuntia ennen lähtöä.

Ensimmäistä kertaa päätin luottaa siihen, että huolto kyllä pelaa ja otin mukaan vain 6 kpl blackcurrant-blueberry dexal-geeliä. Aikaisemmin käytin aina sellaista mihin oli lisätty kofeiinia, mutta nyt kun en enää juo kahvia, en sellaisia hirveästi uskalla käyttää.

Otin myös ensimmäistä kertaa mukaan pieneen pussiin merisuolaa. Yleensä laitan urheilujuoman sekaan teelusikallisen suolaa ja nyt, kun en omia juomia ottanut, ajattelin, että tämä on paras tapa ehkäistä jalkakrampit.

Kaiken kaikkiaan nappiin meni, huollot pelasi täydellisesti. Otin aina n. 500m ennen huoltoa vähän suolaa suuhun imeskeltäväksi ja juuri ennen huoltoa sylkäisin pois. Geeliä suuhun ja huollosta mukin urheilujuomaa, sekä vettä. Tällä tavalla meni jokainen huolto ja suola auttoi myös parilla viimeisellä kilometrillä, muuta ei tarvinnut.

Ei enää pitkä matka.

Ainoa pienimuotoinen henkinen romahdus (tulee aina kerran kisassa olen huomannut), tuli kun olin kiertänyt ensimmäisen kierroksen. Väsymys iski päälle täysillä. Tuntui, että jalat on ihan tahmeat. Tavaravyö ei asettunut mitenkään päin ja halusin heittää sen ojaan. Takki oli liikaa ja ilman sitä liian kylmä. Kyllä teki mieli heittää hanskat tiskiin ja palata takaisin lähtö/maalialueelle. 

Kuitenkin, kun pari-kolme kilometriä oli mennyt ei enää mitään. Paitsi vyö ja takki edelleen häiritsivät, mutta sen kanssa pystyin elämään. Puoliväli on minulle aina se pahin paikka, mutta sen kun pääsen yli taas kulkee. Nauratti, kun mietin yhdessä vaiheessa: ``jes, enää 15km jäljellä``.

Se ilme, kun kuulet ettet ole viimeisenä  omassa sarjassa.

Kaikesta huolimatta oli hauskaa ja aina mahtava fiilis ylittää maaliviiva, kuten kuvista huomaa. 

Lentämällä maaliin.

Seuraavalla kerralla uskaltaa jo kiristää aikaa, koska tämä meni puolivälin romahdusta lukuunottamatta aika kevyesti ja tuntui, että olisi voinut vielä jatkaa. Seuraava juoksukisa onkin sitten Helsingissä toukokuussa ja täällä on ainakin yksi hiihtokisa tiedossa ennen sitä. 

Tällä viikolla aloitin Juoksuopiston polku-ultravalmennuksen, eli vaikka kisoja ei tänä vuonna enää ole, niin kovasti harjoitellaan jo ensi kesää varten. 

Arctic Challenge Summer 2019

Yö tuli nukuttua ihmeen hyvin.  Pieniä perhosia vatsassa, koska ei tiennyt mitä on tiedossa, mutta nyt ei ollut sitä tavallista kisajännitystä. Olin todella iloinen, että tässä ei ollut ajanottoa.

Aamulla lähdimme hyvissä ajoin, ettei tarvitse murehtia myöhästymistä. Parkkipaikka löytyi helposti ja lähdettiin joukkueen kanssa ensin vähän tutkimaan mitä lähtöalueella tapahtuu.

Ensimmäisenä korviin kuuluu kovaäänisistä:

"Not me, but we!"

Ja hetken päästä näemme, kuinka porukkaa lähti uimaan lammen yli.



Tapahtuman järjestäjä Laura Peippo alkulämmittelyissä.
Kuva:@allaboutlapland@arcticchallenge


Tässä vaiheessa aloin punnitsemaan menenkö lammen yli, koska uinti ei todellakaan ole vahvin lajini ja vaatteet päällä tulisi olemaan raskasta. Matka oli myöskin pidempi mitä luulin.
Päätin, että en lähde yrittämään, ettei voimat lopu heti alussa.

Toisena esteenä oli erikokoisia kaapelikeloja. Isommat piti ylittää ja pienemmät alittaa. Tiimityöskentelyllä saatiin ensin minut ylös ja helposti sain vedettyä kaverin perässä.

Meille sattui hyvä tuuri ja kisapölli oli sopivan kokoinen. 
Helppo kantaa kainalossa ja lonkalla.

Kuvaaja: Virpi Mäkilä 
@virpula@arcticchallengelevi

Vaikka ensimmäisellä esteellä en kastunutkaan, kuivana ei kauaa pysynyt. Seikkailupuiston tykönä oli vaihtoehtona tukkia pitkin kävely tai uiminen. Valitsin uimisen, koska tiesin päätyväni sinne kuitenkin. Näin ainakin hallitusti. Tämän jälkeen kastuimme vielä kaksi kertaa.
Toisella kertaa vesi oli niin jäätävää, että hampaat kalisivat. Tähän lampeen oli vielä laitettu kolme ponttoonia, joiden yli piti päästä. Se oli yllättävän vaikeaa, kahden kohdalla putosin sivuun.

Jäätävää!
Kuvaaja: Atte Hiltunen
@attehiltunen@arcticchallengelevi

Tiesin, että reitillä tulee esteitä joita en pysty suorittamaan. Kuitenkin positiivinen yllätys oli, että ei montaa jäänyt väliin! Tuli kannettua kanistereita, isoa tukkia olkapäällä, kiipesimme lumiesteen, rengasseinämän ja monta muuta. Matkaan teki oman lisänsä radan pituus. Rata kiersi koko tunturin ja meni ylös-alas ja siksakkiin. Kellään meistä ei ole tietoa lopullisesta kilometrimäärästä, mutta ainakin yli 12km tuli käveltyä.


Viimeisiä esteitä oli:

Kuvaaja: Marko vasara
@taikavasara@arcticchalengelevi

Kuvaaja: Marko Vasara
@taikavasara@arcticchallengelevi

Tätä olin pelännyt jo ennalta, mutta kolmesta seinästä jäi vain yksi ylittämättä.
Kuvaaja: Timo Koivisto
@arcticchallengelevi

Piti sukeltaa tukkien ali.Kuvaaja: Timo Koivisto
@arcticchallengelevi

Maalissa!
Kuva:@allaboutlapland@arcticchallengelevi

Vaikka oma kunto ei ollut parhaimmillaan, niin silti olen tyytyväinen suoritukseen.
Alkuun ajattelin, että tätä ei ehkä hetkeen, mutta toisin kävi, 25.1 on jo tiedossa Arctic Challenge Winter 2020.

Tunturin tyttäret Arctic Challenge 2019

NUTS Hetta-Pallas-55km

Ensimmäinen virallinen ultrajuoksu takana ja olo on edelleen epätodellinen- minä todella tein sen!

Nyt keskityin kokonaan juoksemiseen ja nousuihin, niin kuvien ottaminen ja maisemien katselu jäi kyllä täysin. 

Ainoastaan lähtö ja maali-kuvat sain kisapäivältä.

Tätä päivää on odotettu.

 Mutta nou hätä, käytetään hyödyksi viime vuoden kuvia, jotta matkasta kertominen olisi helpompaa.

Lähtö oli Hetan koulukeskukselta ja täytyy myöntää, että matka hiekkatielle tuntui äärimmäisen pitkältä. Itselleni iski suoraan sanottuna paniikki heti alussa. 

Kaikki juoksivat kevyesti loikkien ohi ja katsoin kellosta, että sykkeeni oli koko ajan 167-170 paikkeilla. 

Tämän hiekkatien päässä oli ensimmäinen huolto. Matkaa reilu 11km.
Kuvasta poiketen juoksupäivänä aurinko paistoi ja oli 20 astetta lämmintä.

Olin todella kiitollinen ensimmäisestä pienestä ylämäestä jolloin sain hyvän syyn vaihtaa hetkeksi kävelyyn. Jatkoin sinnikkäästi juoksua aina tasaisella ja alamäessä ja ihmettelin edelleen korkeita sykkeitä. Laitoin jo jännityksen ja yövuoroputken syyksi, mutta kyse olikin vain siitä, että kun muut juoksivat kovaa, niin vahingossa sitä itsekin lisäsi vauhtia enemmän mitä piti.

Ensimmäinen  kunnon ylämäki, nousu Pyhäkerolle.

Pyhäkeron nousu meni aika kevyesti. Olen paljon vahvempi menijä poluilla kuin tasaisella maalla. Olin ensimmäisessä huollossa laittanut urheilujuomat täyteen ja ajoissa alkanut syömään kuivattuja hedelmiä, sekä dexal-urheilugeeliä. Aurinko paistoi koko matkan ajan, mutta onneksi ylhäällä oli viileä tuuli mikä helpotti huomattavasti matkantekoa.
Maasto oli kyllä hyvä juosta. Kiviä oli, mutta polun reunasta löytyi  tasaisempaa. Kuitenkin sai koko ajan katsoa mihin astui tai sai kompuroida.

Sioskuruun matka taittui nopeasti.

Ei mennyt kuitenkaan kauaa, kun taas iski se alun paniikki. Moni juoksi ohi ja aloin miettimään, että viimeiseksihän minä tätä menoa jään. Itseluottamus kaikkosi täysin ja mieli vain hoki, ettei tästä tule yhtään mitään. 

Toisella huoltopaikalla kuitenkin riitti muitakin ja oli kyllä lohduttavaa nähdä, että porukkaa meni sinne minun jälkeenkin. 

Toinen huoltopaikka oli Hietajärvessä. Tämä toi 3km lisää reittiin. 

Matka taittui aika tahmeasti ja mielessä oli, että kunhan Hannukuruun pääsen niin hyvä tulee. Pitkän matkaa sai olla melkeinpä yksinään, silloin tällöin selkä vilahti edellä. Pikkuhiljaa alkoi palelemaan, joten takkia päälle ja yritin koko ajan saada energiaa koneeseen.

Juuri ennen Hannukurua. 

Kun pääsin Hannukuruun tuntui, että nyt onnistuu. Matka on jo puolivälissä, enää ei voi luovuttaa vaan lisätään tahtia jos mahdollista. Tässä vaiheessa kivet olivat vaihtuneet juurakoihin ja kulku oli omasta mielestä helpompaa.

Hannukurun jälkeen mukavaa nousua.

Odotin koko ajan Suaskurun-kotaa ja sen jälkeen tulevaa nousua Lumikerolle. 

Minun mielestäni se on kaikista pahin nousu koko matkalla. 

Ja edelleen se pisti kaikista eniten puuskuttamaan ja piti pari-kolme kertaa hetkeksi pysähtyä.

Suas-kurun kota. 

                                   

Lumikero

Nämä kuvat eivät vain vastaa sitä mitä kisan aikaan oli.
Yötöntä yötä tunturissa ei voi sanoin kuvailla.

Kellonaikaa en tiennyt loppuajasta, koska sormet niin kohmeessa, etten kännykkää uskaltanut kaivaa taskusta ja minun kellostani loppui akku jo 2 tunnin käytön jälkeen, mikä kyllä harmitti kovasti. 

Montellinmajan kohdilla päänsärky alkoi vaivaamaan.
Tuntui, että migreeni iskisi päälle. Onneksi oli buranaa ja reilusti vettä, jotka auttoivat.

Nammalakurussa sai vesipullot taas täyteen.

Sitten taas tapahtui ikävä käänne ja koko homma alkoi kyllä jo niin riittämään minulle. Viima alkoi vaikuttamaan silmiin, jotka kuivuivat ja näköni sumeni huomattavasti. Oikea lonkka alkoi myös vaivaamaan.

Mutta ei se auttanut, kuin jatkaa ja yritin vain olla miettimättä paljonko on jäljellä.

Viimeinen nousu tuntuu loputtomalta. Kivikosta selvittiin kävellen, juosta ei uskaltanut.

Sumeiden silmien kanssa en nähnyt lopun reittimerkkejä ja kanssaolijat vähän naureskelivat, kun kysyin suuntaa ennen maalia.

Maali odottaa.

Se tunne, kun ylität maaliviivan on jotain, niin parasta!
Itselläni ainakin pieni itku pääsi, kun vihdoin unelmasta tuli totta.
Helppoa se ei ollut, mutta kyllä tekisin (ja varmaan teenkin) monta kertaa uudelleen.
      
                                                                               

            

Nopeasti kotiin ja lämpimään suihkuun, näkö palautui normaaliksi aamu yhdeksän aikoihin. 

Yhteensä kolme tuntia tuli nukuttua kisan jälkeen, kroppa kävi kierroksilla koko päivän.
          

                                              

Seuraavana päivänä löytyi finisher-kyltti Äkäslompolosta. Yhteensä 58km.

Oli pakko lähteä katsomaan maaliin tulijoita seuraavana päivänä ja ostinpa uuden Garminin gps-kellon, joka saapuu postissa myöhemmin.

Aikaisemmin jo päättänyt, että jos tämä kisa menee hyvin, niin ensi vuonna vuorossa 105km. 

Aikasta nappiin meni, joten uskon, että siellä ollaan!

       

                                   

Moloslaenkierros

Olin jo pitkään katsonut kartastani Aakenuksen eri reittejä ja ajattelin, että Moloslaenkierros olisi sopivan pituinen ennen NUTS Ylläs-Pallas 55km polkujuoksutapahtumaa. 

Ajatuksena oli päästä tällä kertaa vähän muuallekin, kuin aina kotipoluille.

   

    

Tämän takia ei kannata lähteä uuteen paikkaan juoksemaan aikaa vastaan. 

Kuvia, kuvia ja lisää kuvia.

 

Junkers JU 52

Tuli hieman kiire, kun näytti siltä, että tämä lähestyy nopealla vauhdilla. 

Kävi kuitenkin tuuri - laella oli vain pikkukuuro ja Totovaarassa paistoi aurinko. 

Maasto toisaalta hieman taas yllätti. 

En ajatellut ylhäällä olevan pelkkää kivikkoa ja nilkat olivat kovilla. Tuuli ja sade tekivät vielä enemmän haastetta. 

Onneksi, kun pääsi alemmas polku muuttui ja pystyin taas juoksemaan kunnolla.

Oli kyllä mukava 11km. 

Kesto 2:35, keskisyke 138bpm. 

Suosittelen! 

Mistä kaikki lähti

Ensimmäinen kirjoitukseni on tutustumista minuun ja siihen minkälaisessa tilanteessa olin ennen kuin kaikki muuttui.

Oli vuosi 2017 joulukuu, vaaka näytti 92 kg ja kyllähän siinä meinasi itku päästä. Vaatteet kiristi, kaksoisleuka väpätti ja peiliin ei halunnut katsoa.

Olin päättänyt, että kun kesäkuussa valmistun lähihoitajaksi, lopetan tupakalla käymisen siihen paikkaan ja ihme kyllä päätös piti helposti. Lopettamisen jälkeen painonnousu kuulemma kuuluu asiaan, mutta kun vihdoin lakkasin etsimästä tekosyitä ja myönsin, että kyllähän ne kilot tuli siitä, että söin mitä sattuu ja liikkuminen oli täysin nollassa, aloin etsimään sopivaa vaihtoehtoa millä saisin kiloja karisemaan.

Eräs työkaverini oli Fitfarm Superdieetti Simple-ohjelmalla ja hän suositteli sitä minulle. Kuitenkin karsastin ajatusta, että alkaisin punnitsemaan ruokia ja kaikki olisi paperilla määrättyä mitä saisin syödä. Fitfarmilla alkoi juuri sopivasti GoFatGo, kolmen viikon ilmainen ohjelma, joten ajattelin ettei siinä toisaalta voi mitään hävitäkään.  

Kuinkas ollakaan kiloja lähti ainakin viisi jos ei enemmänkin, en muista tarkkaa määrää, ja se antoi intoa ostaa Fitfarmin Simplen. Olikin yllättävän mukavaa kun ohjelmasta vain katsoi mitä vaihtoehtoja on ja teki monen päivän ateriat etukäteen.

Samoihin aikoihin löysin veljeni sukset autotallista ja monien vuosien haaveiden jälkeen aloin hiihtämään. Eihän se suksi luista kovilla pakkasilla, mutta olipahan rankempaa ja pisti hikoilemaan.

Kiloja lähti reilussa 3 kuukaudessa yli kymmenen ja nälkää ei tarvinnut nähdä. Jatkoin syömistä samalla menetelmällä, mutta kun aloitin juoksun huhtikuussa 2018 huomasin, että energiaa ei riitä liikkumiseen. Jouduin hieman löysäämään (mikä oli omasta mielestäni ihan hyvä asia) ja ottamaan lisää hiilihydraatteja ruokavaliooni. 

Suosittelen oikeasti ottamaan ennen-kuvat jotta on mihin verrata, oma silmä tulee nopeasti sokeaksi ja tuntuu ettei edisty yhtään. Itse en ole vuosiin ottanut itsestäni kuvia, koska häpesin liikaa ja nyt sitten kaduttaa.  

Joitakin ruokia edelleen punnitsen, mutta hampurilainen silloin tällöin ei enää maata kaada. Herkkuja en syö (pullat, karkit, limsat, mehut) mutta ajattelen, että syön niitä sitten kun oikeasti niitä haluan. Jäätelöä syön kesälomalla. 

Puntarilla en enää halua käydä. Kun olin saanut painoni 68 kiloon ja en silti ollut tyytyväinen, tajusin etten halua olla mahdollisimman kevyt vaan urheilija. Hiihto ja juoksu ovat nykyään iso osa elämää ja niiden lisäksi vielä kuntosalilla käynnit, niin painonnousulta ei voi välttyä. 

Ja mitä väliä sillä edes on jos olo on hyvä?